”- Kun ensimmäinen huone oli valmis, oli jäljellä enää yhdeksäntoista remontoitavaa huonetta. Ja pari piharakennusta…”

Tuo keväällä 2001 aloittamamme remontti ei ollut mikään pieni harrastusprojekti vaan 540 neliömetrin suuruinen elämänmittainen urakka. Opimme kuitenkin pian, että kannattaa asettaa matkan varrelle pienempiä tavoitteita, niin lopullinen päämäärä ei tunnu toivottoman kaukaiselta. Kun ensimmäinen huone oli valmis, oli jäljellä enää yhdeksäntoista remontoitavaa huonetta. Ja pari piharakennusta… Neljän vuoden remontoimisen jälkeen saatoimme avata ovet ja toivottaa vieraat tervetulleiksi Kvarnbo Pensionatin uusiin avajaisiin vuonna 2005. Olimme silloin saaneet valmiiksi alakerran kolme huonetta. Sen jälkeen rakennustyöt ovat edenneet tasaisesti, ja tällä hetkellä voimme majoittaa yhteensä 24 vierasta kahdeksassa huoneessa ja yhdessä asunnossa. Olemme pyrkineet säilyttämään mahdollisimman paljon pensionaatin alkuperäisestä ilmeestä ja hengestä. Menneen vuosisadan kuluttamat kynnykset ovat saaneet jäädä kuluneiksi, käsinpuhalletut ikkunalasit on varoen otettu talteen ja kunnostettu, ja lattiat ovat saaneet jäädä alkuperäiseen kuntoonsa. Talo on kertonut meille lukuisia tarinoita remontin aikana ja olemme yrittäneet kuunnella tarkkaavaisesti.

Martin Cromwell-Morgan asui ensimmäiset vuotensa Englannissa mutta muutti Ahvenanmaalle kouluikäisenä. Häntä ovat aina kiinnostaneet vanhat esineet, erilaiset suunnitteluratkaisut, moottorit ja ihmiset. Kvarnbo Pensionatissa hän on saanut käyttää osaamistaan kaikkien näiden asioiden parissa. Hänellä on ollut päävastuu remonttiprojektista ja hän on ollut osallisena prosessin jokaisessa vaiheessa. Parhaiten hän rentoutuu vanhassa verstaassaan puuhaillen moottoripyöräprojektiensa parissa.

 

Ella Grüssner Cromwell-Morgan oli juuri päättänyt musiikkiopintonsa Ruotsissa, kun pariskunta osti pensionaatin. Hän on kuitenkin aina ollut kiinnostunut myös gastronomiasta ja palvelualasta, ja niinpä hän remontin aikana aloitti uransa ravintolakoulutuksen parissa. Nyt hänellä on alalta kokonaista kuusi tutkintoa. Enologia eli viinioppi on hänen suurin intohimonsa, ja hän opettaa ravintolakorkeakouluissa, toimii TV-ohjelma “Strömsön” viiniasiantuntijana ja vetää viininmaistajaistoimintaa “Vinsmedjanissa” pensionaatin ohessa.

 

Perheen pojat Hugo ja Harald ovat kasvaneet pensionaatissa ja odottavat innolla kesätyötään kahvila “Vinsmedjanissa”, samassa pihapiirissä, missä heidän isoisänsä äiti Anna-Greta aikoinaan piti leipomoaan.

Kodin kissat

Täällä asuvat myös kissat Munken, Lingon ja Gråtass. He haluavat tulla paijatuksi, ja he itse luulevat omistavansa koko paikan.